Vastuullisen jätehuollon järjestäjä
Salo · Paimio · Kemiönsaari · Sauvo

Jätehuollon rahoitus

Jätelain mukaan asumisen ja julkisen palvelutoiminnan jätteiden kuljetus, hyödyntäminen ja käsittely ovat kunnan vastuulla.

Kunnan järjestämä jätteenkuljetus

Kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kunta kilpailuttaa keskitetysti jätteen kuljetuksen jätteen haltijan puolesta. Jätehuollon rahoitus perustuu kunnan päättämään jätetaksaan. Rouskis vastaa kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen toteutuksesta ja palvelee kaikissa jätehuoltoon liittyvissä asioissa.

Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen asiakkailta kaikki aiheutuvat kustannukset peritään kunnan jätetaksan mukaisissa jätemaksuissa. Kunnat päättävät korotuksista tarvittaessa erikseen. Kunnan jätetaksalla voidaan päättää, että jäteastian tyhjennys maksaa yhtä paljon keskustassa ja haja-asutusalueilla. Jätemaksun määräämisen yleisinä perusteina ovat jätteen laji, laatu, määrä ja noutokerrat. Jätemaksut koskevat kaikkia kiinteistöjä. Rouskiksen alueella kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen taksassa kaikki käytössä olevat asuinkiinteistöt maksavat jätehuollon toteutuksesta vähintään jätehuollon palvelumaksun eli minimimaksun verran.

Jätemaksuilla katetaan jäteastioiden tyhjennykset, jätteiden vastaanotto, käsittely ja loppusijoitus, ajojärjestelyt, jäterekisterien ylläpito, keräysjärjestelmien ylläpito, tiedotus, hallinto sekä laskutus. Jätetaksaan on sisällytetty myös asiakkaalle asiointihetkellä maksuttomat jätehuollon peruspalvelut, joita ovat mm. jäteneuvonta sekä hyöty- ja ongelmajätehuolto.

Kunnan järjestämää jätteenkuljetusta on tällä hetkellä koko alueella Kemiönsaaressa sekä Salon Kiskossa ja Särkisalossa. Sopimusperusteista jätteenkuljetusta paikataan kunnan järjestämällä jätteenkuljetuksella myös Salossa, Paimiossa ja Sauvossa.

Joissakin Suomen kunnissa peritään kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa erillinen ekomaksuosuus peruspalveluiden rahoittamiseksi.

Sopimusperusteinen jätteenkuljetus

Sopimusperusteisessa jätteenkuljetuksessa kiinteistön omistaja sopii jätteen kuljettamisesta eli jäteastian säännöllisestä tyhjentämisestä suoraan jätteenkuljetusyrittäjän kanssa. Sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen piirissä olevien kotitalouksien palveluista Rouskikselle aiheutuvat jätehuollon kustannukset katetaan kokonaisuudessaan jätteenkäsittelymaksuilla.

Kuljetusyrittäjä tyhjentää asiakkaan jäteastian säännöllisesti sovituin väliajoin. Kuljettaja toimittaa keräämänsä jätteet Rouskiksen vastaanottoon. Rouskis punnitsee jokaisen kuorman ja laskuttaa kuljettajalta painoon perustuvan jätteenkäsittelymaksun. Kuljetusyrittäjä laskuttaa asiakkaalta sopimuksen mukaisen jätemaksun, jossa on eroteltuna kuljetus- ja käsittelyosuus. Tällä käsittelyosuudella rahoitetaan turvallisen loppusijoituksen lisäksi kaikki asiakkaan tarvitsemat jätehuollon palvelut.

Rouskiksen Korvenmäen jäteasemalle vastaanotettujen sopimusperusteisesti kerättyjen yhdyskunta- ja energiajätteiden käsittelymaksut (tonnihinnat) sisältävät, varsinaisesta käsittelystä aiheutuvien kustannusten lisäksi, asiointihetkellä maksuttomien palveluiden kustannukset. Näitä palveluita ovat mm. jäteasemapalvelut, hyötyjätehuolto, ongelmajätehuolto, jäteneuvonta sekä järjestetyn jätteenkuljetuksen liittymisseuranta. Eli asiakkaalle maksuttomien palveluiden kustannukset on sisällytetty jätteenkäsittelymaksuihin.

Tällä hetkellä sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen piirissä on kiinteistöjä Salon kaupungissa, Paimion kaupungissa ja Sauvon kunnassa.

Sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen alueilla jätehuolto voitaisiin vaihtoehtoisesti rahoittaa jätteenkäsittelymaksulla ja erillisellä ekomaksulla. Ekomaksu on asunto- tai asukaskohtainen kiinteä vuosimaksu, jolla katetaan mm. yleisiä ongelmajäte-, neuvonta- ja aluekeräyspalveluja, joista ei erikseen peritä maksua. Ekomaksu on käytössä jo yli 170 kunnassa eli noin puolessa Suomen kunnista.

Koska sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen alueilla toiminnan kokonaisrahoitus on hyvin riippuvainen Rouskiksen vastaanottoon tuodun jätteen määrästä, Rouskis Oy esitti osakaskunnilleen talvella 2010 erillisen ekomaksun käyttöönottamista. Ekomaksua esitettiin otettavaksi käyttöön niillä kuntien asuinkiinteistöillä, joilla jätteiden kuljetus toteutetaan sopimusperusteisena jätteenkuljetuksena. Salon kaupunginvaltuusto kuitenkin hylkäsi ekomaksuesityksen, eikä esitystä tämän jälkeen enää käsitelty muissakaan osakaskunnissa. Ekomaksu olisi mahdollistanut jätehuoltokustannusten jakautumisen tasaisemmin ja oikeudenmukaisemmin kaikkien asuinkiinteistöjen kesken. Pystyäkseen rahoittamaan toteuttamistaan maksuttomista palveluista syntyvät kustannukset Rouskiksen hallitus päätti korottaa vastaanottamiensa jätteiden käsittelymaksuja sopimusperusteisilla alueilla 1.7.2010 alkaen.

Lue lisää:
Rouskis esittää osakaskunnille ekomaksun käyttöönottamista
Rouskiksen taksaesitys kunnille jätehuollon ekomaksusta
Rouskis linjasi jätehuollon toteutusta

Yleisönosastokirjoitukset:
Jätehuoltoon tarvitaan järkipäätöksiä - SSS 10.4.2010
Jätehuolto on muutakin kuin sekajätettä - SSS 28.1.2010